Luukku 11: Säästä sähköä
Tiesitkö, että esimerkiksi puhelimen laturi kuluttaa koko ajan sähköä ollessaan kiinni pistokkeessa, oli laturin toisessa päässä kiinni puhelinta tai ei? Yhtä lailla kaukosäätimestä sammutettu televisio ei oikeasti sammu, vaan menee valmiustilaan. Elektroniikka toki kehittyy jatkuvasti energiatehokkaampaan suuntaan, eikä seinään kiinni unohdettu läppärin laturi kaada maailmaa tai välttämättä edes näy merkittävästi sähkölaskussa. Pointti onkin oppia kuluttamaan sähköä säästeliäästi niin oman taloutesi kuin ympäristönkin vuoksi.
Siispä turhaa sähkönkulutusta voi vähentää esimerkiksi tällaisilla keinoilla:
- Kytke sähkölaitteet seinäpistokkeen sijaan jatkojohtoon, jossa on katkaisin. Katkaisimesta voit kerralla sammuttaa kaikki johdon sähkölaitteet.
- Älä ota tavaksi pitää latureita jatkuvasti pistokkeissa.
- Sammuta televisio ja tietokone virtakytkimestä, älä pidä niitä jatkuvasti virransäästötilassa sammuttamalla kaukosäätimestä. Yleinen sääntö on, että mikäli esimerkiksi televisioon jää palamaan punainen valo, se on silloin valmiustilassa - ei sammutettu.
- Ota johdot irti pistokkeista ennen lyhyttäkin reissua.
- Jos olet ostamassa uusia sähkölaitteita, suosi energiatehokkaita vaihtoehtoja.
- Uutta tietokonetta hankittaessa valitse läppäri pöytäkoneen sijaan.
- Jos lähdet pitkäksi aikaa kotoa esimerkiksi matkalle, laske kodin lämpötilaa matkan ajaksi esimerkiksi 16 asteeseen.
- Ja vielä vanha tuttu vinkki: sammuta valot niistä huoneista, joissa et ole!
Miten sun taloudessa säästetään sähköä? Kirjoita alle!
Lähteet: Mtv Uutiset, Yle, Vattenfall, Vattenfall energianeuvonta, OP

0 Kommentit