Ootko odottanut merkkiä lopettaa tupakointi? No älähän mittään, tässä se tulee!

Eivaan - tänään tarkoitukseni ei ole provosoida ketään lopettamaan tupakointia, se kun on kuitenkin jokaisen henkilökohtainen asia. Elämme kuitenkin aikaa, jolloin muovipillit, vesipullot ja kertakäyttöhaarukat ristiinnaulitaan merten saastuttajina. Sitä ne ovatkin, mutta silloin on pakko valaista tilannetta myös tupakantumppien osalta.

Tupakantumpin elinkaari koostuu muutaman minuutin käytöstä, jonka jälkeen se poisheitettäessä vuotaa nikotiinia ja raskasmetalleja ympäristöönsä sekä lopulta hajoaa mikromuoviksi. Ottaen huomioon, että polttamisesta ei ole itse käytönkään aikana mitään aitoa hyötyä, niin tuollaiset vaikutukset parin minuutin tupakkatauosta kuulostavat aika järkyttäviltä. Kaiken tämän päälle tumppi on vielä maailmaa eniten saastuttava roska - myös Suomen rantojen yleisin jäte. Filtterin hajoamiseen voi myös mennä vuosikymmeniä. Siitä huolimatta tumpit usein heitetään maahan, ja arviolta 4.5 biljoonaa (eli 4 500 000 000 000 kappaletta) uutta filtteriä roskaa ympäristöämme joka vuosi. Kaikista mahdollisista roskista filtterin luontoon jättäminen on se absurdein, sillä kun ei ole mitään mahdollisuutta maatua.

Vahvin suositus on tietysti lopettaa tupakointi kokonaisuudessaan, jos ei omista terveydellisistä ja taloudellisista syistä, niin sitten ympäristön vuoksi. Mikäli lopettaminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto, voit vähentää tupakointisi jalanjälkeä parilla muulla keinolla.

- Vähennä - jokainen polttamatta jätetty tupakka on teko ympäristön eteen.
- Älä ikinä heitä tupakantumppeja maahan, vaan laita ne aina roskakoriin. Kanna laukussa tai takin taskussa mukana pientä rasiaa, esimerkiksi tyhjää apteekin purkkia, jonne voit laittaa tumppisi silloin, kun roskakoria ei ole lähettyvillä. Ikävä kyllä tumppeja ei voi mitenkään kierrättää, joten tyhjennä purkki esimerkiksi kotona sekajätteeseen.

Tavallaan en halua ottaa muiden elämänvalintoihin kantaa, mutta toisaalta (hellästi, kiltisti, ystävällisesti) haluan kannustaa tupakoitsijoita tarkastelemaan ja arvioimaan omia arvoja ja syitä polttamiselle. Jos sulla on tarina polttamisen lopettamisesta tai muuten asiaa aiheeseen liittyen, niin jaathan sen kommenteissa!

Lähteet: National GeographicSLLIndependentPhjYle