Hassua mutta totta  pumpuliset meikinpoistoon ja kasvojenpuhdistukseen tarkoitetut vanulaput on valmistettu puuvillasta, eli samasta aineksesta kuin suurin osa t-paidoistamme. Eikö siis tunnu järjettömältä, että kertakäyttöisiä vanulappuja voi yksi ihminen heittää roskiin jopa satoja vuodessa?

Puuvilla on ympäristön näkökulmasta hankala materiaali siitä, että se on äärettömän janoista. Yksi kilogramma puuvillan viljelyä kuluttaa sellaisen määrän vettä, jonka yksi ihminen keskimäärin joisi kolmessa ja puolessa vuodessa. Yhdestä kilogrammasta puuvillaa saadaan puolestaan vain pari puuvillaista t-paitaa. Miksi tällaisesta ympäristöä kuormittavasta aineksesta siis edes tehdään kertakäyttötuotteita?

Vanulappuja on onneksi saatavilla myös kestoversioina, kuten esimerkiksi virkattuina lappuina, jotka voi pestä pyykin seassa. Voit myös valita koostumukseltaan paksumman meikinpoistoaineen, jota voi käyttää kokonaan ilman vanua tai lappua  esimerkiksi itselläni on käytössä Nivean MicellAIR Oil-free gel 02. Tuote on riittävän paksua, jotta meikit saa poistettua pelkästään levittämällä aine kasvoille sormin.

Mikäli kasvoveden tai jonkun tietyn puhdistustuotteen levittäminen tuntuu haastavalta ilman vanulappua, suosittelen aiemmin mainittuja kestovanulappuja  taikka arvioimaan omaa tarvetta niin monelle eri puhdistusaineelle. Itselleni suurin avain ekologisempaan kasvojenhoitoon oli testata elämää ilman niin montaa puhdistustuotetta, ja valehtelisin jos väittäisin, että huomasin minkäänlaista negatiivista muutosta kasvoissani. Tärkeintä on arvioida omaa tarvetta ja löytää itselleen toimiva ratkaisu!

Oletko ennen harkinnut kasvojenpuhdistusta ilman vanutuotteita? Ota vinkki talteen tai mikäli asia ei niinkään omia tarpeita koske, jaathan vinkin sitä tarvitsevalle kaverille!

Lähteet: ElleFlocus