Aika ajoin nousee esiin puhetta siitä, mikä on sosiaalisen median vaikuttajan vastuu sisällöntuotannossa. Vaikka keskustelu on tärkeä, ei ole syytä unohtaa, että myös sinulla sen sisällön kuluttajana on vastuu: kenen sisältöä sinä aiot katselukerroillasi tukea? Ostotottumusten lisäksi olemme kuluttajina vastuussa myös siitä, millaisten toimijoiden äänen haluamme kuuluvan mediassa. Voit tukea ekologista yritystä tai toisinpäin boikotoida epäeettistä liiketoimintaa puhtaasti arvojesi mukaisilla ostopäätöksillä. Mutta onko esimerkiksi Youtube-videon katsomisella sama efekti?

Nykysomen algoritmit nostavat eri kanavissa suurimmalle jalustalle sen sisällön, jonka se kokee kiinnostavaksi. Tähän kiinnostavuuteen linkittyvät tykkäykset, katselukerrat, kommentit ja kaikki yleisön sitoutumisen muodot. Algoritmin mukana tuleekin erittäin hieno puoli - se, että jokainen meistä voi ihan oikeasti vaikuttaa tietyn julkaisun näkyvyyteen. Vaikuttajat ovat yksi nykypäivän vaikutusvaltaisimmista markkinoinnin keinoista. Pahimmillaan ekologisesta näkökulmasta vastuuton mediapersoona voi tiedostamattaankin kannustaa muita toimimaan samalla tavalla. Useiden vaikuttajien avulla ylläpidetäänkin kohtuutonta kulutuskulttuuria ja ostomaniaa, josta meidän nimenomaan täytyisi opetella eroon.

Lisäksi saatat boikotoida H&M:ää tekemällä ostoksesi muualla, mutta seurata yrityksen Instagram-sivua pukeutumisinspiraation toivossa. Saattaa tuntua mitättömältä, mutta loppupeleissä tykkäämisilläsi tuet yrityksen näkyvyyttä. Sama pätee toisin päin - ympäristöarvoillaan esimerkkiä näyttäviä yrityksiä voit tukea niin rahalla kuin ilmaiseksikin. Ostos on ilmiselvä tapa tukea vastuullista liiketoimintaa, mutta niin on myös seuraaminen Instagramissa, arvostelun jättäminen Facebookissa, kaverille kehuminen, kuvien tykkäys ja kommentointi, arvontoihin osallistuminen sekä asiakaspalautteen jättäminen.

Päivän ekotekona mieti siis tarkkaan, kenen ääntä sinä tuet sosiaalisessa mediassa. Näytä esimerkkiä lopettamalla seuraamasta niitä, joiden arvot eivät kohtaa omiesi kanssa, tai vähintään jätä reagoimatta sisältöön silloin, kun kyseessä on mielestäsi vastuuton yhteistyö tai sisältö. Tarkastele myös, millaiset yritykset nostat seurauksillasi aina hieman korkeammalle jalustalle. Anna sen sijaan vaikutusvaltaa alan vastuullisille toimijoille.

Suurin vaikuttaja olet lopulta sinä: somesisällön tai palvelun kuluttaja, joka ilmaisee mielipiteensä ääneen.

Mikäli haluat omaan Instagram-feediisi hieman lisää ekosisältöä, kurkkaa mun Instagramin puolelle - tägäilen siellä tämän postauksen kommentteihin omat lempparitilini.

Herättikö postaus mitään ajatuksia? Avaa keskustelu kommenttikentässä!